Näiden sanojen äärelle pysähdyin muutama vuosi sitten, hakiessani uutta suuntaa elämääni.

Kokemukseni on, että vastoinkäymiset, kärsimyksen ja epävarmuuden tunteet ovat arvokkaita suunnannäyttäjiä ja mahdollisuuksia tarkistaa omaa sisäistä kompassia ja kalibroida sitä uudelleen. 

Ne ovat kutsuja tutkia elämää rohkeammin ja syvemmin, antautumaan elämän virtaukselle, antaa ja ottaa vastaan. Mahdollisuus kokea itsessään muutoksen, kuinka tunne ”miksi tämä tapahtuu minulle” avautuukin oivallukseen ”tämä on minua varten.”

Kokemus ja ymmärrys elämästä voi laajentua, alkemisoitua ja avautua uudenlaiseksi lahjaksi ja luottamukseksi, mistä käsin voi ammentaa elämän runsautta ja merkityksellisyyttä.

Ihmisen syvin tarve on yhteys, ilman yhteyttä luomme kärsimystä, erillisyyttä ja eriarvoisuutta. Yhteys alkaa oman sydämen viestien kuulemisesta, sen hiljaisen äänen kuulemisesta, jonka voi myös ohittaa ja vaimentaa kiireeseen, tekemiseen ja menemiseen. Ääni joka kutsuu hidastamaan ja pysähtymään. Vaimea ääni, jonka voi kokea kaipuuna, levottomuuden ja tyhjyyden tunteena jota ihminen yrittää täyttää ja lääkitä eri tavoin ulkoapäin.

Otin kutsun vastaan.

Hidastin, pysähdyin, olin läsnä. En ohittanut itseäni, enkä tunteitani, näitä arvokkaita viestintuojia. Kuuntelin hiljaisuutta, kuuntelin metsää, kytkeydyin luonnon viisaaseen ja hoitavaan taajuuteen, syvempään tietoisuuden kenttään. Kuorin itsestäni kerroksia, kerroksia jotka olivat vieneet minua kauemmaksi yhteydestä omaan keskukseeni. Oma sisäinen maailma, ymmärrys ja näköala elämään alkoivat versota uudella, ravitsevammalla tavalla laskeutuessani mielestä sydämeen. Elämä ja sen yllätyksellisyys alkoi näyttäytymään enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, elämän kauneus ja voima tulivat läsnäolevaksi lähteeksi.

Aloin löytämään niitä palasia, joita elämän kiireissä olin itsestäni unohtanut ja ohittanut: juuri niitä jotka tekevät minusta minut.